Kebnekaisen valloitus

Kuvagalleriaan

Nousin aamulla noin klo 7. Näin että pitkä jono ihmisiä oli tulossa alempaa ja menossa västra ledeniä Kebnekaisen huipulle. Söimme nopeasti aamupuuromme ja lastasimme kevyeen päiväreppuun juomaksi Hart Sporttia, syötäväksi voileipiä, kuivaporoa, energiapatukoita ja -geeliä sekä suklaata. Tiesimme että koko reissu tulisi kestämään noin 12 tuntia. Siellä kuluisi paljon energiaa ja erityisesti juotavaa. Olimme kuulleet, että Vierramvarrin jälkeen vettä ei löytyisi, ellei sulata lumesta.

Kitteldalenissa västra leden menee aika jyrkkäreunaista kurua, jonka pohjalla virtaa Björlingin jäätikön sulamisvesistä alkunsa saava Gibmejohka. Kitteldalenin pohjukassa kun polku kääntyi länteen Vierramvarrille päin, jouduimme ylittämään Giebmejohkan. Se ei ollut leveä mutta virta oli vuolas. Löysimme kuitenkin kohdan, josta pääsimme yli kiviä myöten.

Duolpagornin ja Vierramvarrin välisessä jyrkästi nousevassa solassa oli helpointa mennä lunta pitkin. Lumen jälkeen kun polku kääntyi pohjoiseen kohden Vierramvarrin huippua, rinne oli entistä jyrkempi. Piti mennä lähes nelinkontin. Sauvoistamme oli suuri apu. Huipulla olimme jo 1700 m korkeudessa. Olimme nousseet leirimme tasolta 1040 m. Monelta vaellus loppuu uskonpuutteesta ja fyysisestä uupumuksesta johtuen tähän.  Edessä on nimittäin  laskeutuminen 200 m alas jyrkkää rinnettä Kaffedaleniin. Sieltä pitää jälleen kiivetä ylös 1900 metriin Toppstuganin luo. Sitten hieman helpottaa ja rinne jäisen sydtoppenin juurelle on loivempaa.

Laskeutuessamme Kaffedaleniin saimme olla tosi varovaisia. Rinne on jyrkkä ja polulla vieriviä pikkukiviä. Varomattomasti astuttaessa ne toimivat kuulalaakereiden tavoin. Laakson pohjalla pidimme juoma- ja ruokatauon.  Löysimme pienen sulamisvesipuron, josta täytimme juomapullot. Kun tulimme ylös uuden Toppstuganin luo, se oli pettymys. Olin kuvitellut sen paljon parempikuntoiseksi. Se antoi kyllä tuulen- ja sateensuojan, mutta sisällä haisi pahalle. Vanha tupa parin sadan metrin päässä oli yhtä huonossa kunnossa. Paikalla olevat vaeltajat nauttivat mieluummin eväänsä taivasalla kuin noissa röttelöissä. Jatkoimme matkaa huipulle, joka ei vielä tupien luo näy. Maasto Sydtoppenista lounaaseen on huipun juurella suhteellisen loivaa. Itse huippu on kapea harjanne ja sieltä on jyrkkä pudotus kaikkiin muihin ilmansuuntiin paitsi lounaaseen. GPS näytti korkeudeksi 2111 m. Huipusta kaakkoon, 500 m alempana on Björlingin jäätikkö. Ei siis ihme että joitakin huimasi huipulla. Näköala aurinkoisessa säässä oli mykistävä. Sää oli meille suosiollinen. Tarkenimme huipun juurella            t- paitasillamme ! Vaikka sanotaan, että huipulla tuulee aina, silloin ainakin oli tyven.

Västra leden on merkitty kiviin punaisin maaliläiskin. Ylös mentäessä polku erottui vaaleana juovana. Tosin väkeäkin oli pieninä jonoina menossa ylös, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Alas mentäessä onnistuimme eksymään merkityltä reitiltä. Tulimme Kaffedaleniin lähes pystysuoraa rinnettä. Laaksossa ihmiset jännittivät pääsemmekö hengissä alas. Kaffedalenissa pääsimme jälleen oikealle reitille. Laskeutuessamme Vierramvarrilta Kitteldaleniin, jotkut hurjapäät laskivat jyrkän lumiosuuden alas pyllymäkeä. Takaisin leirissä olimme iltasella, joten vaellukseen kului tosiaan noin 12 tuntia. Matkaa kertyi edestakaisin yhteensä 15 km.
Edellinen päivä Pääsivulle Seuraava päivä