Vongoiva
Vongoiva on 630 m korkea tunturi Saariselän erämaaosalla. Se sijaitsee noin kuusi kilometriä Venäjän rajalta, joten rajantakaiset tunturit erottuvat selvästi. Etelässä saattaa erottaa Lokan tekoaltaan kimalluksen. Lähin autiotupa on Vongoivasta etelään. Jaurujokeen laskevan Tyyriojan rannalla sijaitseva Tahvontupa.

Kartta Vongoivan alueesta

Vongoivalle 27.6 - 4.7.2013;

Saariselän erämaaosalla sijaitseva Vongoiva-tunturi oli meillä vielä valloittamatta. Siinä kiehtoi sen sijainti keskellä kesytöntä erämaata. Sinne ei ole merkattua polkua. Saavutat sen vain suunnistamalla omia polkujasi. Vongoivan päälle päästyäsi jalkojesi juuressa levittäytyy laaja erämaa, Venäjän tunturit ja karhujen pesimäkuusikot.

Reittimme alkoi Kiilopäältä ja suuntautui kohti 15 kilometrin päässä sijaitsevaa Suomunruoktun autiotupaa. Sinne vievä polku oli monien vaeltajien tallaamana urautunut maaperään niin että sen erotti kilometrien päähän.

Perillä majoituimme autiotupaan, jossa ei ollut muita. Iltanuotiolla paistoimme makkarat ja joimme pois oluet. Näin rinkan paino keveni edes hieman. ;-)

Suomunruoktulta Tuiskukurun autiotuvalle seurasimme ensin Suomujokea Vintilänojalle. Ohitimme kauniit Kallenlammen ja Salolammen. Vintilänojaa seurasimme helppokulkuisessa kangasmaastossa sen latvaosille asti. Sieltä polku kaarsi Tuiskukurun autiotuvalle. Matkaa oli kertrynyt 15 km mutta tankattuamme jatkoimme vielä 8 km Luirojärvelle, ” Luiron Hilttoniin ”. Liekkö saanut nimensä siitä, että se on suurin Luirojärven autio- ja varaustuvista. Ihmeeksemme paikka oli aivan autio.

Luirojärveltä Hammaskurun autiotuvalle menevä polku oli meille entuudestaan tuttu. Se on helppokulkuista. Ainut raskaampi osuus on nousu Hietapään alarinteille. Sitten onkin alamäkeä ja tasaista. Puolivälissä voi levähtää ja murkinoida Kärppäjärvien nuotiopaikalla.

Myöskin Hammaskurun autiotupa oli tyhjä. Emme olleet yöpyneet teltassa vielä kertaakaan.

Hammaskurun jälkeen edessämme oli haastavin osuus. Vongoivalle ei mennyt minkäänlaista polkua. Piti luottaa suunnistustaitoon ja GPS:n Maasto oli vaihtelevaa, mäntykankaita, reheviä lehtoja ja synkkiä kuusikoita.

Vuomapään reunoja seuraillen ja Siulapään ja Siulavaaran välisestä solasta mentyämme yhytimme Lihakurunojan. Sitä seuraten saavuimme Vongoivajoelle.

Leiri pystyyn, tukeva ruokailu ja olimme valmiit Vongoivan valloitukseen. Alarinne oli aika tiheäkasvuista sekametsää. Välillä valumavesien synnyttämiä kosteikkoja. Arviointivirheen vuoksi kävimme ensin väärällä huipulla. Kun lopulta tulimme oikealle 629 m korkeuteen yltävälle huipulle, alkoi tihkusade. Sään ankeuden korvasi näkemämme kiirunaparvi. Ne kipittivät kivien välissä, koettaen vetää meitä pois pesiensä luota. Näkyvyys ympäröivään erämaahan ei ollut niin hyvä kuin olisimme toivoneet. Tyytyväisin mielin kuitenkin palasimme teltoillemme.

Paluu takaisin Hammaskurun autiotuvalle oli mieliinpainunut seikkailu. Olimme kotona suunnitelleet palaavamme Vongoivalta Akanhärkäkurun ja Hietapään kautta Luirolle. Kun olimme matkalla Luirolta Hammaskurun tuvalle. Päätimme Hietapään jyrkän rinteen nähtyämme luopua reitin siitä osuudesta.

Sen sijaan menimme Vongoivan kammille ja sieltä Sihverinlakopään ja Kielisvaaran pohjoispuolelta mönkijänuralle, joka menee Anterinmukasta Hammaskurun tuvalle.

Alkutaival oli aurinkoista ja mukavaa. Kun pääsimme mönkijänuralle näimme uhkaavat ukkospilvet. Ennen sadetta takaamme tuli kaksi mönkijää peräkärryineen. Emme kuitenkaan mahtuneet niiden kyytiin. Niinpä marssimme ukkossateessa salamoiden räiskiessä reilut viisi kilometriä Hammaskurun tuvalle. Pelkäsimme koko ajan salamaniskua. Missään ei ollut suojaista paikkaa.

Mönkijöiden kyydissä tullut porukka oli majoittunut varaustuvan puolelle. He olivat tulleet rakentamaan palaneen Hammaskodan tilalle uutta kotaa.Ukkonen vain jatkoi ryskäämistä niin että tuvan ikkunat helisivät. Olimme läpimärkiä mutta onnellisia, että selvisimme hengissä autiotuvan suojiin.

Paluureitti Luirolle sujui Kärppäjärvien kautta samaa polkua, jota olimme tulleet. Nyt Luirojärven seutu ei ollutkaan autio ja tyhjä. Sinne oli tullut noin viisikymmentä partiolaista Turun seudulta. Lisäksi siellä oli mutakin vaeltajia. Majoituimme rajan autiotupaan. Saunaan pääsimme joskus iltamyöhällä.

Aamulla hyvän aamupalan syötyämme läksimme vaelluksemme pisimmälle etapille. Luirolta Tuiskukurun ja Kotakönkään kautta Rautulammille. Matkaa on noin 24 km. Saavuimme perille vasta iltamyöhällä. Koska Rautulammilla on vain päivätupa, eikä siinä ole suotava yöpyä, panimme teltat pystyyn.

Seuraavana päivänä olikin viimeinen taival Kiilopäälle ja sieltä autolla Saariselän hotelliin hemmottelemaan itseä ja muistelemaan antoisan vaelluksemme eri vaiheita.