VALTIJOELLE VAELLUS 1.7. - 7.7.2008


                                                                                    KUVAGALLERIA
Lähdimme Haukiputaalta aikaisin aamulla, koska aioimme yöpyä maastossa vaellusreitin varrella jo samana päivänä. Kilpisjärvellä olimme hieman puolenpäivän jälkeen. Olimme syöneet matkanvarrella tukevasti, jotta pääsisimme heti vaeltamaan. Metsähallituksen luontotuvalta saimme kalastusluvat. Siellä kuulimme, että kalottireitin varrella joet tulvivat niin että mm. Kuonjarjohkan yli oli vaikea mennä. Paikallinen taksi vei meidät Skibottenin tietä Norjan puolelle Didnujoen reitin alkuun. Oman automme jätimme retkeilykeskuksen parkkipaikalle. Lähtiessämme varasimme huoneen retkeilykeskuksesta. On aina mukava päästä saunomaan vaelluksen jälkeen.


Noin 12 km reitti Didnujokivartta Lossulle oli entuudestaan tuttu. Ilma oli aika viileä ja toi mieleen syksyn kuulaan raikkaat ilmat. Vaikka oli keskikesää Saanalle oli kuulema satanut lunta, joka kylläkin oli seuraavana päivänä sulanut pois. Jos ei oteta huomioon reittimme jatkuvaa nousua, ainut hankala kohta on Gakkurjoen ylitys. Sopivan ylityskohdan löytämiseen meni aikaa. Vesi oli korkealla ja virtaus kova.Viimein valitsimme kohdan, jota osoitti Koirasen tekemä uusi viitta. Tosin hieman epäilytti kun allekirjoituksena oli "koirankuje". Didnujärven rannalla huomasimme, että järven pinnalla oli jäähyhmää ja rantaa reunusti paksu lumikinos.


Saapuminen Lossun autiotuvalle vei tavallista kauemmin. Synkät sadepilvet lähestyivät uhkaavasti Loassunibban päältä. Hetken
 ajan näimme kauniin sateenkaaren jäisen Lossujärven yllä. Ehdimme juuri autiotupaan sisälle kun sade alkoi. Tuvassa ei ollut
 ketään. Myöhemmin illalla saimme seuraksemme yksin vaeltavan naisen. Ihmettelin hänen (uhka)rohkeuttaan, varsinkin kun hän valitteli selkävaivojaan. Sateen ja väsymyksen takia jäimme yöksi autiotupaan, vaikka alunperin tarkoitus oli leiriytyä Rimmajavren rannalle tai "Urtashotelliin" Muutoinkin päätimme tulvivien jokien vuoksi muuttaa reittisuunnitelmiamme. Kahlaaminen Urtas- ja Luohtojokien yli ei houkutellut ja päätimme kiertää ne ja oikaista suoraan Vuomakasjoen sillalle.


Aamutoimien jälkeen lähdimme menemään Urtasjoen eteläpuolta. Meitä odotti vaativa koko päivän kestävä 20 km vaellus Lossulta Toskaljärvelle. Pysyttelimme aika korkealla ja kaukana alhalla laaksossa virtaavasta joesta. Käytimme kulkiessa hyväksemme rakan peittäviä lumikinoksia, jotka kestivät hyvin kävellä.Urtasjärven rannalla oli iso leiri koottavine saunoineen jne. Paikallinen matkailuyrittäjä oli lennättänyt helikopterilla sinne kalastusseurueen, joka perämoottorilla varustetusta kumiveneestä virvelöi rautuja. Yrittäjä oli itse paikalla ja neuvoi meille ystävällisesti suorimman tien tunturisolan kautta Vuomakasjoen sillalle. Hänen mielestään oli hulluuttaa kiertää rantakivikoiden kautta. Hänen neuvomansa reitti olikin upea maisemallisesti ja helppokulkuinen pitkin kivikkoja peittäviä lumikinoksia. Varovainen piti toki olla sillä paikoin lumiset rinteet viettivät aika jyrkästi. Vuomakasjoen sillankorvassa tankkasimme kuppikuumat ja rautaisannokset, sillä edessä olisi jyrkkä ja vaativa nousu Anjaloanjin päälle. ( Se oli hyvää harjoitusta, kun myöhemmin kiipesimme Kebnekaisen huipulle )


Olin laatinut GPS:n reitin Anjaloanjin yli Toskaljärvelle. Se meni Nassajoen yli ja sen eteläpuolella virtaavan  puron rantoja seuraillen ylös tunturiin. Sen itäreunalla laski pieni puro alas järvelle ja se oli eräs kiintopiste reitillämme. Alku oli tosiaan aika jyrkkää kapuamista raskaat rinkat selässä. Tunturin laella oli jo helpompaa vaikkakin aika kivikkoista. Väsymyksen ja tarkkaavaisuuden herpaantumisen vuoksi lipsahdimme reitiltä syrjään, mutta kun lopulta uskoimme karttaa ja GPS:ää pääsimme onnellisesti perille juuri sinne minne olimme leirimme aikoneet laittaa. Keskiyöllä koetin kalastaa rautua, mutta tuloksetta. Muita kalastajia en järvellä nähnyt. Taisivat kalat maata syvänteessä jonne ei rannalta heittelemällä ulottunut.


Toskaljärveltä oli lyhyt, 7 km ja vajaan neljän tunnin matka Valtijoelle. Bumbovarrin pahdan alla olevaa tunturiniittyä oli helppo kulkea. Perillä panimme aluksi teltan korkean kumpareen huipulle. Huomasin kuitenkin kumpareen alla aivan joen lähellä vanhan leiripaikan. Siellä oli pystyssä metallinen kodan keskisalko ja useita nuotiopaikkoja. Muutimme oman leirimme sinne. Onneksi teimme niin koska seuraavana päivänä tuuli yltyi niin kovaksi että kumpareen päältä se olisi lennättänyt telttamme pois !

Valtijoessa vesi oli aika korkealla ja ryöppysi valtavalla voimalla putouksesta. Koetimme kuitenkin kalastaa sekä ylä- että alavirtaan. Ei tullut edes yhtään tärppiä. En yhtään ihmetellytkään kun joella ei näkynyt muita kalastajia. Tai oli yksi - minkki juoksi vastarannalla etsien saalista.


Kun kalaa ei tullut ja kylmä pohjoistuuli puhalsi pitkin Valtijoen laaksoa, lähdimme paluumatkalle tavoitteena Rimmajavren leiripaikka. Olimme olleet siellä aikaisemminkin. Matkaa oli noin 19 km. Palasimme osittain samoja jälkiä kuin tullessa. Toskaljärven kiersimme pohjoispuolelta ja nousimme järven luoteispuolella olevaa kurua kohti Nassajärveä. Reitti Nassajokea seuraillen alas Vuomakasjoelle oli paljon helpompi ja kauniimpi kuin menoreitti Anjaloanjin yli.

Vesi joessa oli viikossa laskenut selvästi. Niinpä uskalsimme kahlata Luohtojoen suupuolen yli. Vallesmannin tuvan eli Käsivarren kihlakunnan virkistysmajan pihapiirissä nautimme tukevan välipalan. Edessä oli vielä aika kivikkoinen osuus Rimmajavrille. Perillä huomasimme, että leiripaikkamme , järven ainoan hiekkarannan, oli vienyt toinen pariskunta. He olivat tulleet paikalle vesitasolla, jonka näimme lentävän Vallesmannin tuvan ohitse. Perustimme oman leirimme noin 500 m päähän, polun varteen puron viereen. Myöhemmin illalla kalastimme järvien välisestä joesta. Saimme kaksi purotaimenta, jotka paistoimme pannulla. 

Olimme aikaisemminkin kulkeneet Urtashotellin ohi Lossulle menevää polkua, joten se oli tuttu. Urtasjoen suiston kohdalta oikaisimme joen eteläpuolelle. Pohjoispuoli on kivikkoinen ja lukuisten purojen puhkomaa. Pääsimme Urtasjoen yli helposti kiviä pitkin. Taival Lossun autiotuvalle noudatteli sama reittiä kuin tullessa. Autiotuvalla ei taaskaan ollut ketään. Kokeillessani kalaonnea Lossujärvestä, näin pitkän letkan ihmisiä tulevan Norjan tuvalta päin. Kaikkiaan 14 kasvitieteilijää saapui tuvalle. Vain kaksi naista majoittui sisälle, muut pystyttivät omat telttansa. Illalla kun oli aikaa kiipesimme läheisen Skihpavaggin päälle kuvaamaan kasveja ja katsomaan maisemia. Sieltä sai kuulema kännykälläkin yhteyden. Ylöspäin oli helppo mennä mutta palatessa oli vaikeampaa.

Nousimme aamulla aikaisin, jotta ehtisimme tien varteen ja noin 10.30 menevään Eskelisen bussiin. Matka Didnun polkua alamäkeen meni joutuisasti neljässä ja puolessa tunnissa. Meillä oli aikaa siistiytyä ja vaihtaa vaatteita voimalaitoksen padolla. Bussi tuli ajallaan ja vei meidät Kilpisjärvelle, jossa huone ja sauna odottivat meitä.
Pääsivulle