Porojärvelle ja Urho Kekkosen kämpälle;

Olin aina ollut utelias näkemään UKK:n kämpän Porojärven rannalla. Kekkonen tapasi käydä siellä talvella hiihtoretkillä. Lieneepä hän käynyt siellä myös kesäisin, innokas kalamies kun oli.

Kuten aikaisimpina vuosina aloitimme vaelluksen Norjan puolelta, Skibotteniin menevältä tieltä. Meille on muodostunut vakioreitiksi seurata Didnujoen rantaa Lossun autiotuvalle . Siellä tankkasimme kaikessa rauhassa. Tuvassa eikä lähistölläkään ollut muita.

Jatkoimme Rimmajavren rannalle, jonne pystytimme telttamme. Kitty poimi hilloja lähisuolta. Minä narrasin kaloja järvien välisestä purosta. Vesi oli niin vähissä, että pääsi kuivin jaloin joen toiselle puolen.

Aamupalan jälkeen päätimme oikaista Meekon autiotuvalle. Ylitimme Rimmajavren ja Luohtojavren välisen puron kiviä myöten. Meekovaaran luoteispuolen satulassa kulkee varmaankin rajavartijoiden mönkijänura. Seurasimme sitä lähelle Bieferjohkan rantaa. Emme kuitenkaan laskeutunet aivan rannalle, vaan seurailimme jokea ylhäällä noin 400 m päässä. Maasto oli helppokulkuista tunturinummea. Sitä oli paljon helpompi kulkea Meekon autiotuvalle, kuin kivikkoista Kalottireittiä.

Majoituimme autiotupaan, kun se oli tyhjä. Pian kuitenkin saimme seuraa kahdesta reippaasta rouvasta. .

Illalla läksimme Vuomakasjoelle kalaan. Tiesin siellä hyvän kalapaikan, josta sai lähes aina harjuksia. Kala oli syönnillään ja yhden saatuamme palasimme autiotuvalle valmistamaan kala-ateriaa.

Aamulla sää oli hyvä, joten päätimme lähteä katsastamaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa UKK:n kämppää. Varustauduimme päivärepulla, rautaisannoksilla ja kevyellä keittimellä. Minulla oli tietysti kalastusvälineet ja Kittyllä minigrippusseja hilloja varten.

Porojärven suuntaan meni aluksi selkeä polku. Muutaman kilometrin jälkeen polku hävisi soisessa ja ryteikköisessä maastossa. Se kyllä aina löytyi kun pääsimme kovalle maalle. Maasto oli aika haastavaa. Rantojen kautta ei kannattanut mennä koska ne olivat pelkkää kivikkoa.

Pysähdyimme Jogasjärven ja Porojärven autiotuville levähtämään ja nauttimaan rautaisannosta. Yritin myös kalastella rannalta. Tuloksetta.

Kekkosen kämpällä oli neljä ulkomaalaista kalamiestä. Heidät oli lennätetty sinne helikopterilla. Kämppä oli ulkoapäin aika vaatimattoman näköinen. Olihan sillä jo ikääkin. Sisälle emme tohtineet kurkata. Paluumatkan päätimme tehdä ylempää Porovaaran rinteitä pitkin. Ei ollut helppo reitinvalinta sekään. Jos ei ollut soita ja ryteikköä, oli valtavia kallionlohkareita. Niitä sai kierrellä ja kiipeillä niiden yli. Saimmepa kokemuksia, elämyksiä ja hilloja.