Vaellus Meekolle 2.7. - 8.7.2014;

Kesän 2014 vaellusta suunnitellessamme meillä oli haaveena ylittää Govddosgaisi nyt länsipuolelta. Nähdä Marfejoen putous ja käydä aina Kobman autiotuvalla asti. Päästyämme Didnun reittiä Lossun autiotuvalle, huomasimme, että oli järkevintä luopua suunnitelmastamme ja tehdä aivan eri vaellus.

Lumisen talven jäljiltä oli vielä laajoja tiukkaan pakkautuneita lumikenttiä. Didnujärvi oli osittain ja Lossujärvi kokonaan jäässä. Sulamisvedet olivat nostaneet purojen vedenpinnan tulvakorkeuteen. Govddosgaisin rinteiltä virtasivat purot alas sellaisella voimalla, ettei ollut mieltä mennä ylittämään niitä. Pidimme Lossun autiotuvalla sadetta kaksi yötä ja päätimme sitten lähteä vaeltamaan Meekon autiotuvalle.

Suunnittelimme reitin niin, ettei siinä olisi kovin monta puron ylitystä. Vaikka reitillämme kartan mukaan oli kovasti rakkaa, se ei haitannut koska hanki peitti ne. Menimme Urtasvankan reunaa,kiersimme Urtasjärven länsipuolelta ja nousimme Lassavarrin eteläpuoliseen solaan ja Luohtojärven puoleisen tunturin reunan lumikenttää Vuomakasjärven kohdalle asti. Ristin lumikentän ” kirkonkatoksi ” Se oli ainakin 45 astetta kalteva. Jos olisi kaatunut, olisi varmasti liukunut 50 metriä alempana olevaan kivikkoon.

Vuomakasjärven rannasta nousi mönkijänura Meekonvaaran luoteispäässä olevaan solaan. Seurailimme sitä Pieferjoen laaksoon. Ura meni joen yli mutta me pysyimme Meekonvaaran ylärinteillä. Maasto oli helppokulkuista tunturinummea. Sitä oli helpompi mennä Meekolle kuin vaaran toiselta puolen kulkevaa kivikkoista kalottireittiä.

Olimme yhden yön Meekon autiotuvassa ja toisen yön teltassa. Tutustuimme kahteen sveitsiläispoikaan, joista toinen puhui suomea. Hänen isänsä oli suomalainen. Pojat olivat interreilmatkalla Skandinaviassa. Heidän tarkoituksenaan oli mennä Lossun kautta Didnun reittiä Norjan tielle ja liftata Tromssaan. Näimme heidät reitin varrella paluumatkallamme. He kertoivat kaatuneensa Pitsusjokea ylittäessään. Virta oli ollut liian voimakas, eikä heillä ollut vaellussauvoja.

Daisy, Veksi ja Kitty kävivät tutkimassa kalottireitin Meekon ja Vuomakasjoen sillan välistä osuutta. Siellä on eräs kohta, jossa polku menee jyrkän kallion reunaa. Vaeltajien avuksi on laitettu vaijeri, josta pitää kiinni, ettei putoa virtaan. Pahaksi onneksi vaijeri oli irti sillan puoleisesta päästä.

Minä puolestani koetin kalastella Vuomakasjoesta. Siitä mainioksi tietämästäni harjuspaikasta. Eivät olleet harjukset syönnillään, vaikka tarjosin niille kaikkia vieheitäni.

Paluureitti autolle meni Pieferjokea seuraillen ja Meekonvaaran satulasta Vuomakasjoen rantaan. Siellä totesimme, että Luohtojoen suupuolen ylitys ei onnistuisi meiltä. Niinpä nousimme ylös tunturiin ja panimme leirin pystyyn.

Aamulla jatkoimme matkaamme, nyt ”kirkonkaton ” alapuolista kivikkoa ylös kohti Lassavarrin solaa. Kiersimme Urtasjärven samaa reittiä kuin tullessamme.

Lossujärvi oli sillävälin sulanut. Sääkin oli lämmennyt melkoisesti, joten yövyimme teltoissa autiotuvan lähistöllä. Paluumatkallamme koetimme saada puhelimella varattua huoneen Kilpisjärven retkeilymajasta. Kohdasta, josta ennen sai heti yhteyden Norjan kautta, se ei nyt onnistunut. Vain hätäpuhelut olivat sallittuja. Saimme yhteyden vasta voimalan padolla.

Olipa se autuas tunne kun viimein pääsi retkeilymajan saunaan muistelemaan vaelluksen vaiherikkaita tapahtumia, samalla kylmää olutta nautiskellen.